sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Pennut muuttivat omiin koteihinsa

Niin se syksy on ehtinyt jo lähes lokakuuhun. Amalia on päässyt joitain kertoja jo metsälle hyvällä tuloksella. Haku sillä paranee kerta kerralta. Ilo seurata koiran työskentelyä.

Pennut tulivat torstaina luovutusikäiseksi ja ovat nyt loppuviikonaikana muuttaneet omiin koteihinsa, Saaga jäi meille kotiin. Hyvät, aktiiviset perheet löytyi kaikille.

WF Sunrise Avenue Via Benton eli Riemu muutti Kuopioon Malin perheeseen. Riemu toivottavasti pääsee jatkamaan kaunista Bentonin narttulinjaa. 

WF I Can Break Your Heart eli Vertti muutti Ouluun Heikkisille isäntänsä metsästyskaveriksi ja rakkaaksi perheenjäseneksi. 

WF Fairytale Gone Bad eli Eppu muutti Hämeenlinnaan Eronkoskille metsästys ja harrastekoiraksi. 

WF Forever Yours eli Saaga jäi sitten meille kotiin Amalian kaveriksi. 



keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Titalla todettiin hypotyreoosi

Wild Fellow´s Tirlittan (Benton Somebody´s Duck - Rocbee Yo-Yo) on sairastunut kilpirauhasen vajaatoimintaan. Tämä onkin ensimmäinen kasvattini, jolla sairaus on todettu. Toki ikää on jo kunnioitettavasti (täyttää 10) ja hypotyreoosia esiintyy melko usein iäkkäillä koirilla, welssi on myös riskirotu tässä. Titalla oireet olivat niveloireita ja lääkärille se menikin hakemaan apua nivelongelmiin, että sikäli yllättävä DG oli.

Tulokset ovat seuraavanlaiset (suluissa viitearvot):
T4: 12,3 (17-23)
TSH: 0,768 (<0,5)
T4/TSH: 16,0 (>34)