keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Amalian matka kaverikoiraksi

Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koira tuo iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa. Kaverikoiranohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esimerkiksi lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa.
Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen.
Kennelliitto rekisteröi kaverikoira-tavaramerkin patentti- ja rekisterihallitukseen 15.9.2005. Kaverikoira-nimeä voivat käyttää ainoastaan Kennelliiton ryhmissä toimivat koirakot. Kennelliiton kaverikoirat tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista ja kaverikoiraohjaajan nimikyltistä.
Kaverikoiranimikkeen alla toimivat koirakot toimivat samojen käytänteiden ja ohjeiden mukaisesti. Toiminta on vapaaehtoista ja palkatonta, eikä koirakoille makseta kulukorvauksia. Kaverikoiratoiminnassa huomioidaan osapuolten turvallisuus ja mukavuus yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Kaverikoiratoiminnan lähtökohtana on, että kohtaamistilanteesta nauttivat ja saavat hyvän mielen kaikki osapuolet: asiakas, koiranohjaaja ja koira. (http://www.kennelliitto.fi/kaverikoirat)

Olin jo muutamia vuosia miettinyt, että olisipa mukavaa tuottaa iloa koiran kanssa ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta pitää omaa koiraa sairauden, vamman, iän tai esim. hoitolaitoksessa asumisen vuoksi. Olen käynyt jokaisen koiramme kanssa itsenäisesti eri hoitolaitoksissa ja huomasin millaisia positiivisia vaikutuksia koira voi saada aikaan esim. spastisessa henkilössä. Mietin ja pähkäilin tarkkaan, olisiko Amalia tähän viralliseen toimintaan varmasti sopiva ja päädyin sitten, että lähdemme kokeilemaan. Amaliahan on tavattoman ihmisystävällinen, eikä se yleensä pelkää vieraissa ympäristöissä. Nuori ja vilkashan se toki on.
Aloin selvitellä alueemme Kaverikoiratoimintaa ja sain tiedon, että seuraava perehdytys ja kaverikoirakatselmus pidettäisiin Joensuussa toukokuussa 2017. Amalia siis ehtisi täyttää juuri vaaditut kaksi vuotta.  Vihdoin koitti se päivä, että pääsimme asiassa alkuun. Meitä oli paikalla 10 koirakkoa. Ensimmäinen päivä oli meidän tulevien kaverikoiraohjaajien perehdyttämistä ja päivän päätteeksi oli loppukoe.
Kävimme läpi kaverikoiruuteen liittyviä asioita, kuten kaverikoiratoiminnan periaatteet, millaisia kohderyhmiä ja vierailupaikkoja kaverikoirilla on, kuinka vierailupaikassa toimitaan ja käyttäydytään ja kuinka prosessi etenee vaihe vaiheelta.
Seuraavana päivänä olikin sitten itse kaverikoirakatselmus. Meidät oli jaettu kahteen ryhmään, joista toiset olivat aamusella ja toiset iltapäivällä. Minua suoraan sanoen jännitti kamalasti, kun Amalialla oli vasta ollut juoksu ja sillä oli aivan mahdoton hormonimyrsky ollut päällä. Kävin kaikki pahimmat skenaariot läpi päässäni mitä katselmuksessa voisi tapahtua vilkkaan pisamanaamani kanssa, mutta kappas juu, neitihän käyttäytyi kuin olisi tehnyt tätä hommaa ennenkin.
Menimme yksitellen huoneeseen, jossa oli demonstroitu tilanne. Paikalla oli monenlaisia asioita; vanhuksia, vammaisia, dementikoita, toisia koiria, ääniä, apuvälineitä, melua sekä eritavoin liikkuvia henkilöitä. Amalia sopeutui tilanteeseen hyvin. Se kiersi ihmiseltä ihmiselle ja valitsi lopulta hyvän rapsuttajan, jonka viereen kellahti selälleen sohvalle. Tilanne taisi olla ohjaajalle vaikeampi, sillä kysymyksiä sateli joka suunnalta ja oli myös muistettava, että näissä tilanteissa ollaan ainoastaan koiranohjaajana, vaikka olisi itse hoitoalan ammattilainen. Näin ollen tuli useampaankin kertaa mietittyä, että miten minun tulisi nyt toimia ja toiminko minä nyt oikein. Pääasia kuitenkin, että Amalia nautti silminnähden tästä tilanteesta.
Kun kaikki koirakot olimme käyneet yksilötestissä, menimme vielä ryhmävierailulle. Tässä uutena haasteena tuli se, että koiria oli nyt paikalla useampia, kaikki koirat eivät tulleet välttämättä toimeen keskenään sekä se, ettei kaikille koirakoille riittänyt välttämättä kohdeihmistä. Näin ollen välillä piti siirtyä sivummalle odottamaan omaa vuoroaan. Huomasin myös, että Amalia alkoi selvästi väsyä. Se hyppäsi jossain vaiheessa minua vasten ja katsoi silmiin kuin kysyen: ”lähdetäänkö jo pois?”

Ryhmävierailun jälkeen oli arvioinnin aika. Amalia sai kovasti kehuja siitä, kuinka se on ikäisekseen ja rotuisekseen rauhallinen näinkin haastavassa tilanteessa. Siitä sanottiin tulevan hyvä kaverikoira. Amalian sopeutumiskyvyn olin kyllä huomannutkin, että vaikka se on kovin vilkasluontoinen, on se mummoni luona hoivakodissa vieraillessa osannut rauhoittua ja asennoitua tilanteeseen yllättävän asiallisesti. Pääsimme siis jatkoon.

Seuraavaksi meillä oli edessä kolme koiratonta vierailua eli minä menin katsomaan kaverikoiravierailuja ilman Amaliaa. Tämän jälkeen kolme peesattua vierailua, jossa Amalialla ja minulla oli ns. valvoja mukana vierailuilla. Sitten kuusi itsenäistä vierailua, joiden jälkeen olemme valmis, huivillinen kaverikoirakko. Jokaista huivitonta koiraa kohden vierailulla tulee olla mukana vähintään saman verran huivillisia koiria. Näin siksi, että jos kokelas väsyy tai ei muusta syystä voi jatkaa vierailua, on kuitenkin varmistettava kaverikoiravierailun onnistuminen kaikin puolin.
Amalia pitää kaikista ihmisistä, mutta kokelasajalla huomasin, että erityisesti lapset ja nuoret ovat lähellä sen sydäntä. Ehkä se johtuu siitä, että lapset ovat usein vähän enemmän vastavuoroisia ja energisempiä ja koira itsekin saa enemmän huomiota.
Amalian viimeinen kokelasvierailu oli lokakuussa, joten minä olen nyt valmis kaverikoiranohjaaja, joka saa peesata toisia ja Amalia on virallinen Suomen kennelliiton kaverikoira.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti