Amalia on nyt sitten valmistunut kaverikoiraksi. Aloitimme kouluttautumisen toukokuussa ja nyt lokakuussa teimme viimeisen noviisi-vierailun ja nyt "Bamppis" on sitten valmis työkoira.
Olen kirjoittanut aiheesta jutun rotuyhdistyksen lehteen ja voin julkaista sen blogissakin jahka se on ollut ensin siinä lehdessä. Amalian kanssa meillä on onneksi samat lempi vierailupaikat nuorten ja lasten parissa sekä sairaalassa.
Kesän aikana treenasimme melko lailla metsästysjuttuja ja etenkin vesityötä. Amalia toimii siinä hyvin, mutta itse vesityökokeessa sorsa jäi valitettavasti löytämättä, vaikka koira kovasti töitä tekikin ja ui moneen otteeseen lammen toiselle puolen lintua etsimään, kunnes väsyi ja kutsuin sen pois lammesta. Kyllähän se harmitti, kun emme sieltä niitä pisteitä saaneet ja näin ollen pääsy metsästyskokeisiin eväytyi, Ensivuonna siis uudelleen. Ei me tytöt luovuteta.
Osallistuimme myös Karjalan spanieleiden järjestämään metsästyskoulutukseen Liperissä, Kaatamon erämajalla. Kouluttajana toimi SPME tuomari Mauri Koivuporras, joka kyllä osasi hyvinkin käytännönläheisesti ja hyvin kertoa kuinka hän on saanut omat koiransa koulutettua tasolle, jolla ne nyt ovat eli huipulle :)
Päivän päätteeksi oli sitten metsästystapahtuma. Amalia on käynyt ainoastaan kanalintumetsällä muutamia kertoja. Sille ei ole koskaan vielä ammuttu lintua. Fasaanista sillä ei ollut haisuakaan ja koska nuoresta, hieman malttamattomasta neitokaisesta oli kysymys, päädyimme siihen, että Ama viedään maastoon liinassa.
Nopeasti se sai linnusta vainun. Lintu oli vattupuskassa ja Amaan alkoi iskeä epävarmuus. Se ei nyt oikein ymmärtänyt mikä mielenkiintoinen haisee sen nenään niin voimakkaasti. Aikansa mietittyään puskaan menoa, se ajoi fasun ylös ja se saatiin ammuttua kahdella laukauksella. Amalia istuuntui ylösnousuun. Lintu jäi haavakoksi, joten oli parasta, ettei Amalia kokemattomana koirana mene sitä noutamaan, vaan kokenut voittajaluokan koira kävi sen noutamassa. Olihan se iso komea kukko.
No, sinne jäi kesän ja syksyn harrasteet ja oli keksittävä jotain uutta. Aloitimme viikko sitten rally-tokon. Siellä käydään nyt siis tiistai-iltaisin opettelemassa hommia. Kyllä sen huomaa miten mulle on iskostunut ne 1980-luvun koulutusmetodit... hyvin vaikea on niistä eroon päästä. Amalia on kyllä helppo oppimaan milloin se vaan malttaa keskittyä. Nyt se malttoi, siitä olen iloinen. Siitä se kasvaa hiljalleen tasapainoisemmaksi, hienoksi koiraksi.
Näyttelyt aloittelemme jälleen ensivuoden puolella. Nyt on ollut sillä saralla hiljaiseloa, kun muu harrastus on koettu tärkeämmäksi. Vaihdoin Amalian ruuan ANF:sta ARIONiin, sillä epäilen, että ANF aiheutti Amalialle kiteitä virtsaan, sama homma oli nimittäin aikoinaan Ellillä... Arion on yllättänyt positiivisesti sillä Amalian turkki on muuttunut todella hyväksi ja kenties, kenties näemme sillä ensivuoden näyttelyissä myös rintakarvat :D
sunnuntai 22. lokakuuta 2017
keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
Viljo silmätutkimuksessa
Käytimme tänään Viljoa silmätarkastuksessa ja gonioskopiassa. Löytöhän sieltä tuli, tosin ei mikään kovin yllätys ollut. Toivotaan ettei Viljo kuitenkaan sairastuisi koskaan glaukoomaan. Ikää kohta 9 vuotta. Tässä pentueessahan on yksi glaukoomakoira ja ainakin emän takana ja molempien vanhempien jälkeläisissä on glaukoomaan sairastuneita.
Wild Fellow´s Royal Crown "Viljo" (Benchmark Jest Cymro-Rocbee O´Thelma)
Silmät: Ei muutoksia
Gonioskopia: Laminae eli muutoksia kammiokulmissa on yli 30%, joka tarkoittaa sitä, että koiralla on kohonnut riski sairastua glaukoomaan.
Paineet olivat kuitenkin normaalit 16 mmHg molemmissa silmissä.
"Epän. l. pectinatum. Silmän kammiokulmassa sijaitsevan pektinaattiligamentin arviointi vaatii kammiokulman tähystämisen eli gonioskopoinnin ennen silmäterän laajentamista. Yhden silmän tutkimus on riittävä. Mikäli yli 25 % kammiokulmasta on muuttunut tulee muutokset merkitä kohtiin fibrae latae, laminae ja tai occlusio löydösten mukaan. Diagnoosi on AVOIN, mikäli 25-50 % ligamentista on muuttunut. Diagnoosi on TODETTU, mikäli yli 50 % kammiokulmasta on muuttunut. Tämän lisäksi silmäsairauden vakavuuteen voidaan ottaa kantaa tutkimus-osiosssa. laminae ja occlusio- muutokset ovat aina vähintään kohtalaisia."
Kuopio rn
Kuopio rn 8.4.2017 t. Elena Ruskovaara
Käy eri 1 SA pn-4
Oikea tyyppi, hyvä luusto. Miellyttävä ilme ja selvä sukupuolileima. Keskiruskeat silmät. Hyvä kaula, erinom. ylälinja. Hyvin rakentunut takaosa. Liikkuu mielellään, askel on hyvä & joustava. Hyvälaatuinen karva. Miellyttävä esiintyminen. (1)

lauantai 25. maaliskuuta 2017
Amaliasta Suomen ja Ruotsin valio
Käväistiin viime sunnuntaina Jyväskylässä (Korpilahti) näyttelyssä ja Amalia sai viimeisen sertinsä. Näin ollen siitä tuli FI MVA SE (n) MVA.
Korpilahti rn 19.3.2017 t. Hilkka Salohalla
KÄY ERI 1 SA, PN-2, SERT -> FI & SE(n)MVA BENTON PARK AVENUE 'Amalia'
(Wild Venture Des Vauriennes-Benton Delaware Winter)
Kooltaan & mittasuhteiltaan oikea. Kaunis nartun pää. Hyvä purenta &silmät. Kaunis kaula & ylälinja. Erinomaiset kulmaukset. Hyvä luusto & käpälät. Ikäisekseen hyvä runko ja eturinta. Hyvä väritys ja karvapeite. Erinomaiset liikkeet.

lauantai 4. helmikuuta 2017
Wild Fellow's Acrobat 15.5.2004-3.2.2017
Wild Fellow's Acrobat eli Aku on kuollut vanhuuteen eilen 3.2.2017 lähes 13 vuoden iässä. Kiitos Vuorion perheelle Akun hyvästä hoidosta ja yhteydenpidosta näiden vuosien aikana. Muistan vielä päivän, kun kävitte Akun meiltä hakemassa. Voimia suruun.
tiistai 17. tammikuuta 2017
Wild Fellow´s F-pentue 10 vuotta! PALJON ONNEA
Wild Fellow´s F-pentue (Romeo - Rocbee Yo-Yo) täyttää 10 vuotta tänään 17.1.2017!
lauantai 14. tammikuuta 2017
Upeeta, mahtavaa!! :)
HUIKEA NÄYTTELYVUODEN AVAUS
😍

Benton Park Avenue "Amalia" 14.1.2017 Kajaani INT SERT, CACIB, VSP t. Erna-Britt Nordin.
Näyttelyssä yli 30 welssiä, joten upeasti nuorelta welssiltä.
Arvostelu:
"Fina proportioner. Utm sidorörelser. En aning lös i fronten. Vackert huvud. Fina öron. Bra ögon. Bra nos och bett. Bra hals, rygg och svans. Bra bröst. Starka bra ben och tassar. Bra päls. Utm. temperament."

torstai 12. tammikuuta 2017
Uusivuosi ja uudet kujeet
Niin se vuosi jälleen vaihtui. Viime vuosi oli kaikin tavoin hyvä ja toivottavasti uusi vuosi vielä parempi.
Olen aloittanut tänä vuonna uutena jäsenenä rotuyhdistyksemme Springerspanielit ry:n jalostustoimikunnassa. Mukavaa, mielenkiintoista puuhaa.
Amalialle (Benton Park Avenue) on suunnitteilla pentue keväälle. Urokseksi on valittu Britti-tuonti Hejw-16 Glembrows Zephyr "Jaska".
Näyttelyhommat starttaamme ylihuomenna Kajaanissa. Tule nykäisemään hihasta jos satut paikalle :)
Niin ja tosiaan, nettisivuni ovat muuttaneet uuteen osoitteeseen eli ne löytyvät nyt täältä: http://kennelwildfellows.weebly.com/

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)